Kotkanpesän artikkelit
11/1/2009 Aatu Komsi
Vuoden 2009 jaostoissa aktiivi tekee vähemmän töitä kuin ennen
Hallitus nimitti vuoden 2009 jaostot joulukuun puolivälissä. Viime vuosien kehitys jatkuu: yhä harvempi aktiivi joutuu venymään useamman jaoston töihin.
Tilastoihin on laskettu mukaan vain hallituksenvaihtokokouksessa nimitetyt jaostot eikä niihin myöhemmin tehtyjä lisäyksiä, poikkeuksena jaostot, jotka on kokonaisuudessaan nimitetty vasta myöhemmin keväällä. Tukihenkilötyöryhmä on laskettu mukaan vuodesta 2006. Hallitusta ei ole laskettu mukaan "jaostona", eikä palkallista toimistohenkilökuntaa ole huomioitu työvaliokunnan jäsenlistoissa.
Jäsenlehden toimituksen jäsenet kuuluivat virallisesti myös tiedotusjaostoon vuoteen 2006 asti, mikä osaltaan selittää tilastojen alun suurta jaostopaikkamäärää suhteessa tekijöihin.
Kotkanpesän toimitus kokosi tilastot Protun jaostovalinnoista kuuden viime vuoden ajalta. Kuvaajissa näkyy vuosien saatossa selkeää muutosta: sekä toiminnan että jaostolaisten määrät ovat olleet vahvassa kasvussa. Parin viime vuoden aikana käyrät ovat tosin kääntyneet lievään laskuun.
Mielenkiintoisin tilastojen paljastama kehityssuunta näkyy jaostolaisten tehtäväpaikkojen ja jaostolaisten määrän välisessä suhteessa. Nykyään yksi aktiivi istuu keskimäärin enää 1,3 jaostossa, kun vielä neljä vuotta sitten luku oli lähes 1,8. Määrä on pudonnut lähes kolmanneksella.
Kun viime vuosina on huolestuttu aktiivien loppuun palamisesta niin ohjesäännössä kuin strategiassakin, tilastot kertovat, että muutosta on oikeasti myös tapahtunut.
"Siitä asti, kun tulin itse hallitukseen vuonna 2006, olen kuullut puhetta, että jaostot ovat ruvenneet toimimaan itsenäisemmin", muistelee Pekka Tolvanen, hallituksen viime vuoden sihteeri ja jaostorekrytointityöryhmän vetäjä. "Jaostoissa oli aiemmin tosi vahvoja tyyppejä, sellaisia, jotka olivat keränneet vuosien varrella valtavat määrät tietoa ja joita tarvittiin edelleen vanhojen jaostojensa apuna, vaikka he olivat niistä jo lähteneetkin. On hyvä, että siitä on nyt päästy eroon. Kuvaajista voisi lukea, että työt jaostoissa ovat nykyään jakautuneet tasaisemmin."
Todellista työmäärän jakautumista ei tietenkään tilastoista voi nähdä. Vaikka yksittäinen aktiivi toimisikin nykyään vain yhdessä jaostossa kolmen sijaan, mikään ei takaa, etteikö se yksikin jaostopaikka voisi olla yhtä työllistävä kuin ne kolme aiempaa yhteensä. Esimerkiksi koulutusjaosto, johon syksyllä valittiin 21 jäsentä, on nyt pyytänyt hallitukselta lupaa ottaa ainakin yhden uuden jäsenen joukkoonsa kovan työntekijäpulan vuoksi. Motivoituneet jaostot osaavat myös keksiä lisää tekemistä.
Pekka on iloinen siitä, että itse aktiivien määrä on selvästi noussut vuodesta 2005, vaikka jaostopaikkoja on nyt yhtä monta kuin aiemmin.
Pekka. Kuva: Pekka Tolvanen
"Ehkä jaostoissa on ollut aiemmin pitkään ilmaa", hän arvelee. "Ennustukseni on, että myös jaostopaikkojen määrä tulee nousemaan lähivuosien aikana. Hommaa tulee kuitenkin aika paljon lisää, ja jaostolaisten määrä on tosiasiallisesti kasvanut."
Se, että jaostolaismäärät ovat olleet viimeiset pari vuotta laskussa, on Pekan mielestä enemmän käyrien "normaalia aaltoliikettä". Ei joka vuosi voi kasvaa.
Uusi puheenjohtajisto panostaa
Huoli siitä, että aktiivit voisivat keskittyä yksittäisiin töihinsä ongelmitta, näkyy myös hallituksessa. Protun puheenjohtajistoon, "maoon", valittiin pj Anna Vuorjoen rinnalle nyt uudeksi varapuheenjohtajaksi Vappu Rautio ja sihteeriksi Heini Oikkonen. Molemmat olivat jo hallitukseen tullessaan ilmoittaneet haluavansa keskittyä ensisijaisesti hallitustyöhön ja välttää hallituksen ulkopuolisia tehtäviä Protussa. Se suunnitelma onkin heillä lähes täysin pitänyt.
Pekka epäilee kehitykseen johtuneen ainakin osaksi Protun nykyisestä puheenjohtajasta Annasta. Tämä luopui jo parin ensimmäisen puheenjohtajavuotensa jälkeen kokonaan muista jaostotöistä. Häntä edeltäneet puheenjohtajat olivat pj-tehtäviensä lisäksi aktiiveja myös jaostoissa.
Hallituksessa on nyt muutenkin ryhdytty vaatimaan hallituslaisilta aktiivisempaa panostusta nimenomaan hallitustyöhön ja parempaa valmistautumista kokouksiin. Varsinkin uusi sihteeri Heini oli jo syksyn hallitusvaaleissa vaatinut, että irtaannuttaisiin täysin vanhasta "jokainen hallituslainen on ainakin yhdessä jaostossa" -periaatteesta.
Vappu
Uusi varapuheenjohtaja Vappu ei ole vielä tulevasta työmäärästään huolissaan.
"Toistaiseksi en ole päässyt tekemään paljon mitään, mutta onhan vuosikin vasta ihan alussa", hän kertoo. "Uusi hallitus kuitenkin vaikuttaa pätevältä ja kivalta."
Uudet jaostonvetäjät haluavat kehittää toimintaa
Karkeasti arvioiden noin puolissa kaikista 12 jaostosta vaihtui nyt puheenjohtaja tai toinen heistä. Kokonaan uusina jaostonvetäjinä aloittivat nyt muun muassa Timo Patrikainen (tiedotusjaosto) ja Jenna Väänänen (kivajaosto).
Timo
Monta vuotta Protussa pyörinyt – ja käytännössä yksin Protun Wikipedia-sivun päivityksestä vastannut – Timo myöntää jännittävänsä tehtävää.
"Tiedotusjaoston vetäminen tulee olemaan minulle haaste, ja ensimmäinen vuosi menee varmaankin paljolti opettelun merkeissä", hän arvio. "Nyt jaostonvetäjäkoulutuksen jälkeen minulla on kuitenkin oikein hyvä fiilis ja vahva luottamus siihen, että jaosto saadaan toimimaan paremmin kuin viime vuonna. Tavoite on tehostaa toimintaa, aktivoida jäseniä ja panostaa myös jaoston ryhmäytymiseen entistä paremmin."
Myös Jennan, joka vetää kivajaostoa yhdessä Janne Lindénin kanssa, olo on positiivisella tavalla jännittynyt. Hän itse aloitti jaoston rivijäsenenä vuotta aiemmin.
"Uskon kivajaoston vetämisen tuovan haasteita niin aikataulujen sovittelemisen kuin myös kaikennäköisen alkusähläyksen ja säätämisen kanssa", hän arvioi ja miettii samalla, miten kivajaoston vetämistä vaikeuttaa se, että niin hän kuin Jannekaan ei asu Helsingissä. "Yritämme pitää kivajaoston nimensä mukaan kivana, ehkäpä jopa kivempana kuin aiempina vuosina!"
Myös Vapun varapuheenjohtajuuden tavoitteisiin kuuluu keskeisesti toiminnan kehittäminen ja parantaminen entisestään, "edes vähän".
"Ekana omalla agendallani on tällä hetkellä se surullisen kuuluisa www-projekti. Siinä siis suurin tavoite – vuoden aikana Protulle uudet ja toimivat www-sivut."
Kivajaosto on vastannut viihteellisempien protutilaisuuksien järjestämisestä jo vuosia.
Uudet jaostot ovat aloittelemassa toimintaansa, ja suurin osa pitää lähiviikkoina ensimmäisen kokouksensa. Melkein kaikissa 12 jaostoissa jäsenistä aika tarkalleen puolet on uusia. Poikkeuksena tästä ovat vuoden isoin jaosto, koulutusjaosto, jonka 21 jäsenestä uusia on vain kuusi, sekä Nufit-työryhmä ja rekrytointiryhmä, joissa uusien osuus on noin kaksi kolmasosaa. Nufit-työryhmän kokoa jopa tänä vuonna kasvatettiin kahdella, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan.
Myös kivajaosto, joka alkujaan perustettiin kaikkien nuorimpia ja muuta jaostotyötä arkailevimpia protuja varten, on rakenteeltaan tullut ammattimaisemmaksi. Aiemmin 17-henkinen jaosto on kutistunut 13 henkeen, joista lähes puolet on samanaikaisesti muidenkin jaostojen listoilla. Kokemus onkin tarpeen, sillä hallitus vastikään ehdotti kivajaostolle, että se ryhtyisi jatkossa vastaamaan kaamoskarkeloiden ja puistotapahtumien lisäksi myös kevät- ja syysseminaarien järjestämisestä.
Vuoden 2009 jaostojen jäsenlistat julkaistaneen Protun jäsenlehdessä 1/2009, joka ilmestyy helmikuussa.
Muokattu viimeksi: 11.1.2009
|