AJANKOHTAISTA     KOTKANPESÄ     PROTU     YHTEISÖ     ARKISTO     YHTEYSTIEDOT     PÄIVITYKSET

AJANKOHTAISTA


Uutiset
Artikkelit
Kalenteri

Pandora

Päivitykset

 

Kotkanpesän uutisia

[15/1/2010] Tolvanen: Nufitin aiheet tulevat ennen alustajia

Erkki Tuomiojan alustus "Pahan akseli" keräsi suuren yleisön vuonna 2005.

Sarjassaan yhdeksäs Nuorten filosofiatapahtuma alkaa tänään perjantaina Helsingissä. Kolmipäiväinen seminaari pidetään Hakaniemen Paasitornissa, ja lavalle tuona aikana nousee kaikkiaan 17 enemmän tai vähemmän kuuluisaa yhteiskunnallista vaikuttajaa. Yleisöksi puolestaan odotetaan satoja lukioikäisiä ja vähän vanhempiakin nuoria.

Nufit-viikonlopun tämänvuotisena kantavana teemana toimii Valta, johon kaikki alustuspuheenvuorot jollakin tapaa kytkeytyvät. Paikalle saapuvat puhumaan mm. Pekka Haavisto (Rauhan valta), Tommi Paalanen (Seksi ja valta), Akuliina Saarikoski (Bensaa liekkeihin), Pentti Karvonen (Lääkärin etiikka) ja Suvi-Anne Siimes (Voitto sairauksista vai voittoa sairauksista). Koko joukkoon mahtuu niin poliitikkoja, aktivisteja, tutkijoita kuin filosofejakin. Heidän parikymmenminuuttisia puheitaan seuraa tunnin mittainen yleisökeskustelu alustajan, tämän 16–25-vuotiaiden "haastajien" ja muun yleisön välillä.

Nufit onkin tarkoitettu ennen kaikkea yhteiskunnan johtohenkilöiden ja nuorten väliseksi filosofiseksi keskusteluareenaksi.


Tapahtuman edellisinä kahdeksana vuotena alustajina ovat käyneet kääntymässä mm. Tarja Halonen, Sauli Niinistö, Kari Enqvist, Esko Valtaoja, Jukka Paarma, Pirkko Saisio, Heidi Hautala, Erkki Tuomioja, Merja Ylä-Anttila, Kaarina Hazard sekä kymmeniä muita yhteiskunnan johtavia vaikuttajia. Osa, kuten Teemu Mäki, kahdestikin. Näistä Tarja Halonen ja Sauli Niinistö ovat keränneet Paasitornin suuren juhlasalin lähes täyteen.

Pekka

Nufitin organisoineen Nufit-työryhmän puheenjohtaja Pekka Tolvanen kuitenkin vakuuttaa, että työryhmä ideoi aina ensin haluamiensa alustusten aiheet ja lähtee vasta sitten miettimään, kuka olisi sopiva asiantuntija aiheesta puhumaan. Ketään ei hänen mukaansa pyydetä Nufitiin alustajaksi vain statuksensa ja julkisuusarvonsa vuoksi.

"Toisinaan tietysti henkilö ja aihe on keksitty samalla kertaa, että hei, miten olisi tämä tyyppi puhumaan tästä aiheesta", Pekka huomauttaa. Alustuksen aihe myös aina väistämättä vähän muuttuu, kun puhuja sovittaa sen itselleen sopivaksi.

Koko viikonlopun kattavan Valta-teeman työryhmä valitsi jo viime vuoden alussa edellisen Nufitin päätyttyä. Tarkemmat alustusten aiheet ja alustajaksi kutsuttavien lista muotoutuivat työryhmässä hitaasti puolen vuoden "mutustelun" aikana.


Työryhmä huomasi jo muutama vuosi sitten, ettei alustajia tarvitse enää maanitella paikalle, vaikka Nufit ei mitään valtavaa mediajulkisuutta puhujilleen tarjoakaan. Nufit-työryhmän entinen puheenjohtaja onkin luennehtinut tapahtuman verkkosivuilta löytyvää entisten alustajien listaa Suomen "kuka kukin on" -listaksi.

Nykyisen puheenjohtajan Pekankaan mukaan alustajien hankkiminen ei itsessään ole hankalaa tai vaadi taivuttelua. Useimmat alustajiksi kysytyt osallistuvat mielellään, ja kieltäytyminen johtuu pääasiassa vain aikatauluongelmista. Esimerkiksi entinen puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala olisi muuten ollut kiinnostunut saapumaan, mutta on tapahtuman aikaan ulkomailla.

Keskeisintä Pekalle on kuitenkin viikonloppu kokonaisuutena ja alustusten laatu.

"Ei kyse ole vain siitä nimestä vaan siitä, että joukossa on ollut ihmisiä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneet tapahtumasta ja kokeneet asiakseen tulla puhumaan sinne. Kun joku sanoo jo odotelleensa kutsua, sitä tuntee, että voi olla ylpeä siitä, mitä on tässä lähes kymmenessä vuodessa tullut tehtyä", Pekka sanoo.

Vuonna 2008 Espoossa pidetyssä Nufitissa hauskuttaneet Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna palaavat taas lavalle

Tämänvuotisista alustuksista Pekka kertoo odottavansa kaikkia yhtä suurella paljon, "toisia mielenkiinnosta ja toisia enemmän hauskanpidon mielessä". Jos jotakin olisi pakko nostaa ykköseksi, Pekka mainitsee odottavansa erityisesti lauantaina puhuvia Pekka Haavistoa ja Fifi-verkkolehden päätoimittajaa Hanna Nikkasta, joka alustaa aiheesta "Itsenäinen media".

Keskimääräistä alustusta suurempaa yleisöä voitaneen odottaa myös perjantai-illalle, jolloin radiosta tutut Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna uusivat kahden vuoden takaisen show'nsa ja vastaavat Nufit-yleisön heille esittämiin "mitä tahansa" käsitteleviin kysymyksiin.

Millä mielellä miehet ovat nyt lähdössä mukaan?

"En mä nyt voi heidän puolestaan puhua, mutta he pitivät siitä kahden vuoden takaisesta ja halusivat tulla uudestaan", Pekka kertoo. "Eli varmasti hauskaa ja opettavaista on luvassa."


Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Nufitin näkyvyys mediassa on vuosien varrella kuuluisista alustajistaan huolimatta jäänyt pieneksi. Pientä näkyvyyttä ovat saaneet joka toinen vuosi Nufitissa jaettu Prometheus-palkinto sekä jonkun yksittäisen poliitikon kuten Tarja Halosen puheenvuoron sisältö. Yleensä näitä koskevissa uutisissa ei Nuorten filosofiatapahtuman nimeäkään ole kirjoitettu mukaan.

Yleisön mahdollisuus osallistua keskusteluun on alusta asti ollut Nufitin elimellinen osa.

Median vaisua suhtautumista on toisaalta pidetty myös hyödyllisenä: kun toimittajat eivät ole olleet vahtimassa poliitikon joka sanaa, myös asiakeskustelun käyminen yleisön kanssa on varmaan koettu helpommaksi ja vapautuneemmaksi.

Heikomman näkyvyytensä mukana tulevat kuitenkin myös pienet kävijämäärät: kun vielä alkuvuosinaan Nufitilla saattoi olla jopa tuhatkaksisataa kävijää, viime vuosina kävijämäärät ovat tasaisesti laskeneet ja pääsivät viime vuonna hädin tuskin yli viidensadan. Mikä on sitten Pekan työryhmän tavoite tälle vuodelle?

"Reilusti yli viisisataa. Noususuuntainen, tietysti. Ei meillä ole mitään tiettyä lukua."

Vuonna 2011 pidettävään kymmenenteen Nuorten filosofiatapahtumaan Pekalla on sanojensa mukaan jo joitakin ideoita. Mutta ellei uusi Nufit-työryhmä sitä erikseen tahdo, hän ei kuitenkaan usko mihinkään kovin radikaaliin uudistukseen Nufitin konseptissa edes juhlavuoden osalta. Tämän vuoden Nufitin konseptin merkittävin uudistus on, että lukioiden välisen Sokrates-väittelykilpailun alkuerät alkavat jo perjantaiaamusta.

NUFITIN ALUSTAJAT VUONNA 2010

Listaa löytyy myös Nufitin www-sivuilta osoitteesta www.nufit.fi/ohjelma.

Heikki Pursiainen Atte Korhola Jukka Relander & Tuomas Nevanlinna
Jyri Komulainen Juha Sihvola Pekka Haavisto
Mikko Majander Suvi-Anne Siimes Hanna Nikkanen
Tommi Paalanen Otso Kantokorpi Eero Tammi
Pentti Karvonen Akuliina Saarikoski Sami Santanen
Petri Ylikoski



Muokattu viimeksi: 15.1.2010
Pysyvä linkki