Kotkanpesän uutisia
[2/3/2010] Vuoden 2009 tulos: -13 000 euroa
Protu selvisi talouskriisistään lopulta hengissä mutta ei täysin kolhuitta.
Protun vuoden 2009 taloudellinen tulos on varmistunut. Tappion suuruudeksi tuli 13 320,20 euroa.
Viime syyskuussa Protun hallitus vakavissaan arvioi vuoden 2009 tappioksi tulevan noin 30 000 euroa, mikä alitti juuri ja juuri kipurajan. Sekin oli jo useita kymmeniä tuhansia euroja parempi kuin mitä vielä keväällä ja kesällä uskottiin. Silti lopullinen tulos parantui vielä siitäkin yli seitsemällätoistatuhannella eurolla.
Tammikuussa hallituksen saamat tilinpäätöksen ensimmäiset tuloslaskelmat tosin povasivat tappion jäävän vain pariin tuhanteen euroon. Siihen ei sentään ylletty.
Voidaan kuitenkin todeta, että Protu selvisi viime vuoden talouskriisistään hengissä selvällä marginaalilla. Lopullinen tulos on samaa suuruusluokkaa, mihin hallitus odottikin sen päätyvän tilatessaan viime vuoden tammikuussa järjestölle uudet kalliit verkkosivut, kun talouskriisi ei ollut vielä puhjennut.
Viime syyskuussa tehtyyn arvioon verrattaessa tilannetta ovat parantaneet lähes 8 000 euroa odotettua suuremmaksi nousseet jäsenmaksutuotot ja jäsenten lahjoitukset. Lisäksi tiedotusjaoston masinoiman t-paitamyynnin tuotto nousi äkkiä nollasta yli 2 000 euroon.
Kuluissa puolestaan leirien ruokakulut olivat pudonneet yli 2 500 euroa ja majoituskulut yli 6 500 euroa. Matkakorvaukset taas olivat pudonneet lähes 6 000 euroa (n. 11 %) – ilmeisesti koska tiimiläiset ja muut aktiivit olivat päättäneet vapaaehtoisesti tukea Protua ja olla pyytämättä korvauksia, kuten hallitus oli toivonutkin.
Toisaalta tulosta vastaavasti myös laskivat arvioitua pienemmäksi jääneet avustukset mm. Demokraattiselta sivistysliitolta ja Kulturfondenilta sekä kirjanpitokulujen nousu 3 500 eurolla. Jälkimmäinen oli Protun taloudenhoitajan Sari Santalan mukaan ollut alkujaan pienempi vain kirjoitusvirheen vuoksi.
Lopullista -13 000 euron tulosta varjostaa kuitenkin se, että viimeinen 5 000 euron lasku www-uudistuksesta on siirtynyt vuonna 2010 maksettavaksi. Siten tietyssä mielessä taloustilanne on parantunut syyskuisesta arviosta seitsemäntoistatuhannen sijasta "vain" kaksitoistatuhatta euroa. Toisaalta hallitus olisi alkujaankin halunnut jaksottaa www-uudistuksen kulut useammalle vuodelle, mutta se ei ollut mahdollista.
Protun hallitus on päättänyt analysoida huolella viime vuoden talousarvion kehitystä ja tutkia, missä kohdin on mahdollisesti tehty arviointivirheitä. Analyysin tarkoituksena on parantaa tulevien talousarvioiden teon tarkkuutta.
Tuloksista voi jo nyt vetää sen johtopäätöksen, että yhdistyksen kuluista leirien ruokakulut ja aktiivien pyytämät matkakorvaukset kuten myös tulopuolella jäsenten lahjoitukset ovat Protun taloudessa varsin joustavia eriä ja voivat tarpeen vaatiessa osoittautua merkittävästi odotettua paremmiksikin.
Pidemmän päälle se ei välttämättä ole hyvä asia, sillä sitä vaikeampaa niiden ennakointi on. Hallituksella ei ole suuria mahdollisuuksia vaikuttaa yksittäisten kokkien rahankäyttötaitoon tai aktiivien henkilökohtaiseen taloustilanteeseen. Ensi vuonna tulos saattaa olla jopa päinvastainen.
Viime syyskokouksessa marraskuussa Protun entinen puheenjohtaja Masi Mäkelä huomautti nykyiselle hallitukselle, että budjettia ei välttämättä tarvitsisi aina tehdä nollabudjetiksi. Masin mukaan on Protua rahoittavasta opetusministeriöstäkin hyväksyttävää tehdä budjetista hieman ylijäämäinen, jotta Protun maksuvalmius paranisi. Protun pankkitilien yhteenlaskettu saldo oli vuonna 2008 vain 40–60 000 euroa, kun sen tämänkokoisella yhdistyksellä olisi syytä olla reilusti päälle 100 000 euroa. Sellaisessa tilanteessa Protun ei olisi viime vuonnakaan tarvinnut turvautua äkillisiin ja tiukkoihin kululeikkauksiin.
Tarkemmat tiedot tilinpäätöksen sisällöstä esitellään jäsenille kevätkokouksessa Saarijärvellä 28. maaliskuuta.
Toimistosihteeri: "Tilitoimisto on toiminut, niin kuin kuuluukin."
Kun Kotkanpesässä edellisen kerran 6. helmikuuta kirjoitettiin Protun tilinpäätöksen etenemisestä, Protun kirjanpitoa ja tilinpäätöstä hoitava tilitoimisto sai jutussa osakseen voimakasta kritiikkiä. Jutussa tilitoimiston lähettämissä alustavissa laskelmissa esitettyä vain parintuhannen euron suuruista tappiota pidettiin epäuskottavana, ja asiantilaan viitattiin tilitoimiston tekemänä virheenä. Koska tappiota odotettiin kertyvän tuhansia euroja lisää, "virhe" ei luonnollisesti tässä yhteydessä kuulostanut kovin vähäiseltä ja ymmärrettävältä.
Protun toimistosihteeri Eeva Kankainen kuitenkin huomauttaa, että tilinpäätösaineistot olivat tuolloin vielä keskeneräisiä ja ne on ilmeisesti ymmärretty hallituksessa väärin.
"Tilitoimisto on hoitanut tilinpäätöksen kokoamisen aivan niin kuin kuuluukin", Eeva sanoo. "Ainoastaan aikataulu on ollut ongelmana. Heidän ohjelmistolisenssinsä umpeutumisen vuoksi tilinpäätös piti saada tarkistettavaksi paljon normaalia aiemmin, minkä takia jouduin poikkeuksellisesti lähettämään jaostoille tarkistettavaksi täysin keskeneräisiäkin tuloslaskelmia."
Eevan mukaan hän ei itsekään ollut vielä tammikuun tulosteiden aikaan lähettänyt kaikkia suorituksia eteenpäin tilitoimistolle kirjattavaksi. Tästä esimerkkinä hän mainitsee mm. yli 2 500 euron suuruiset kiinteän omaisuuden poistot.
"Tilinpäätöksen kokoamisen tilanne oli tammikuun laskelmien aikaan vielä ihan normaali. Minun olisi varmaan pitänyt huomata viesteissäni hallitukselle ja jaostoille sanoa, että tiedot ovat vielä keskeneräiset ja niistä puuttuu vielä (kirjanpito-) vientejä. Se oli vain minulle itselleni niin selvää, että en tullut ajatelleeksi."
Eeva myöntää, että edellisessä uutisessa mainitut tilitoimiston tietokoneongelmat ovat välillä aiheuttaneet Protulle hankaluuksia. Hän on myös joutunut itse opettelemaan lisää kirjanpitotekniikkaa, koska ei ole voinut entiseen tapaan vain kysyä neuvoa tilitoimistosta, sillä heillä ei järjestökirjanpidon osaamista enää aiemmassa määrin ole. Hän ei kuitenkaan koe aiheelliseksi puhua enempää mahdollisista ongelmista Protun ja tilitoimiston välillä.
Kotkanpesässä 6. helmikuuta uutisoituihin laskelmiin lisättiin sittemmin yli 7 500 euroa palkka- ja henkilöstökuluja. Muita puuttuneita summia olivat Protun mm. toimistolla sijaitsevan kiinteän omaisuuden yli 2 500 euron poistoerät. Alle tuhannen euron eriä tuli lisää mm. majoitus-, matkakorvaus-, vuokra- ja kirjanpitokuluihin. Näin tulos laski noin -2 000 eurosta -13 000 euroon.
Muokattu viimeksi: 2.3.2010 Pysyvä linkki
|