AJANKOHTAISTA     KOTKANPESÄ     PROTU     YHTEISÖ     ARKISTO     YHTEYSTIEDOT     PÄIVITYKSET

AJANKOHTAISTA


Uutiset
Artikkelit
Kalenteri

Pandora

Päivitykset

 

Kotkanpesän uutisia

[11/5/2010] Leiriläismäärä on huolestuttavan alhainen – mutta nousee vauhdilla

Leiri-ilmoittautumisten tahti on nopeutunut suuresti huhtikuun puolivälin jälkeen. Tällä hetkellä leiriläisiä on ilmoittautunut kesän leireille enää 36 leiriläistä vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Helmikuusta huhtikuun puoliväliin ero oli vielä tasaisesti 75–85 leiriläisen luokkaa. Sitten ero äkkiä alkoi kaveta, ja huhtikuun lopussa eroa oli enää 55 leiriläistä. Nyt sekin on kaventunut jo yli kolmanneksella.

Tänä vuonna huhtikuun alun ja toukokuun alun välisenä aikana uusia leiriläisiä ilmoittautui jopa 82. Se on yli tuplasti enemmän kuin edellisenä kiivaana vuotena 2007 ja lähes neljä kertaa enemmän kuin vuosina 2008 ja 2009.

Varmaa selitystä juuri huhtikuun kiivaalle ilmoittautumiselle ei ole. Osaksi asiaan ovat saattaneet vaikuttaa tiedotusjaoston huhtikuussa Facebookissa lanseeraama mainoskampanja sekä 18.4. tekemä koulupostitus.


Mitään takuuta kesän lopputuloksesta ei kuitenkaan vielä ole. Tämänhetkinen leiriläismäärä – 840 – on silti vielä yli sata leiriläistä viime vuoden lopullista tulosta 946 jäljessä.

Vasta toukokuun alun jälkeen tehtyjen leiriläisilmoittautumisten määrä on myös muuttunut suuresti viime vuosien aikana: Kun vuonna 2007 leiriläisiä ilmoittautui toukokuun alun jälkeen vain 17, vuonna 2008 luku oli jo 33 ja vuonna 2009 jopa 70.

Jos nopeus jälleen tuplaantuu, ja leiriläisiä ilmoittautuu vielä jopa 140, lopulliseksi leiriläismääräksi tulee jopa 980. Periaatteessa tämäkin määrä voisi vielä mahtua jo sovituille kesän 66 leirille, joten uusien leirien perustaminen tuskin tulee tarpeeseen.

Huonoimmassa tapauksessa leiriläisiä ei ilmoittaudu enää yhtään tai vain parisenkymmentä, kuten kolme vuotta sitten. Silloin jo tehdyssä leiriohjelmassamme on peräti 4–9 leiriä liikaa. Se vaatisi leirien ja niiden tiimien perumista ja olisi myös taloudellisesti kova isku Protulle, joka jo viime vuonna oli lähellä kohdata vakavan kassakriisin.


Protun hallitus kokoustaa seuraavan kerran sunnuntaina 23.5., jolloin se tarkastelee kuluvan vuoden taloustilannetta muutenkin tarkemmin. Vielä toistaiseksi puheenjohtajisto ei ole suunnitellut ottavansa leirien perumista kokouksen asialistalle, mutta niin saatetaan vielä tehdä, jos leiriläismäärän kasvu alkaakin taas äkkiä hiipua. Sekin on mahdollista, että perumistarpeen arvioiminen lykätään myöhemmäksi, kesäkuun puolivälissä pidettävään kokoukseen.

Kun kerran leirille aikovia saattaa olla vielä ilmoittautumatta niinkin monta kuin 50–100, hallituksen on vaikea laatia vielä mitään varmaa ennustetta lopullisesta leiriläisten määrästä. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, ongelmaan on tuskin tulossa tulevina vuosina ainakaan helpotusta.

Leiri-ilmoittautumisten määrien kehitykset kevään aikana. Lukujen ottopäivämäärä ei ole kaikkien vuosien luvuissa ollut aina tismalleen sama, vaan niissä voi olla ollut muutaman päivän ero. Lukujen vertailukelpoisuutta hieman vääristää myös se, osassa luvuista voi olla laskettu mukaan myös ne (max 20 hlö), jotka toimiston tietojen perusteella ovat aikeissa peruuttaa leirille tulonsa.



Muokattu viimeksi: 12.5.2010
Pysyvä linkki