AJANKOHTAISTA     KOTKANPESÄ     PROTU     YHTEISÖ     ARKISTO     YHTEYSTIEDOT     PÄIVITYKSET

AJANKOHTAISTA


Uutiset
Artikkelit
Kalenteri

Pandora

Päivitykset

 

Kotkanpesän uutisia

[2/7/2010] Leiriläismäärä jää kauas viimevuotisesta

Kesän 2010 leiriläismäärä näyttää jäävän vain hieman yli 900 leiriläiseen. Ilmoittautuneita oli 30. kesäkuuta vain 906, mikä on neljäkymmentä leiriläistä vähemmän kuin viime vuonna. Protuleirien leiriläismäärä ei ole koskaan aiemmin pudonnut yhdessä vuodessa näin paljon.

Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun leiriläismäärä on laskenut kahtena peräkkäisenä vuotena. Leiriläismäärä oli korkeimmillaan vuonna 2008, jolloin leiriläisiä oli 961, ja laski siitä ensin vuonna 2009 946:een ja tänä vuonna nähtävästi 906:een.

Leiriläismäärä tuskin enää kovasti muuttuu loppukesän aikana. Edellisinä vuosina kesäkuun lopun jälkeen leiriläisiä on ilmoittautunut tai peruuttanut alle viisi.


Kotkanpesässä pohdittiin 11. toukokuuta, paljonko leiri-ilmoittautumisia voidaan tälle kesälle vielä odottaa, sillä leiriläisten ilmoittautumiset ovat 2000-luvulla siirtyneet vuosi vuodelta myöhemmäksi. Viime vuosina vasta toukokuun alun jälkeen ilmoittautuneiden leiriläisten määrä on jopa tuplaantunut joka vuosi. Nyt kuitenkin myöhään ilmoittautuneiden määrä näyttää jääneen suunnilleen viime vuoden tasolle, 66 leiriläiseen.


Talouskriisiä leiriläisten vähentyminen ei Protulle kuitenkaan aiheuta, sillä ilmoittautumisten määrä on jo ylittänyt hallituksen toukokuiset odotukset. Koska yhdistyksen toukokuussa päivitetty budjetti oli laskettu varovasti 885 leiriläisen varaan, tuolloin hiukan alijäämäinen budjetti on jo nyt kääntynyt noin 1 500 euroa voitolliseksi.

Protu ei tänä vuonna ole myöskään joutunut edellisvuoden kaltaiselle säästökuurille vaan pikemminkin päin vastoin: rahaa on edelleen riittänyt syksyn kouluttajakoulutusten osanottomaksujen laskemiseen 20 eurosta 10 euroon, syksyllä pidettävän jaostolaiskoulutuksen järjestämiseen maksuttomana sekä edustajien lähettämiseen ulkomailla järjestettävään Iheyon yleiskokoukseen ja Ruotsissa toimivan Protusin kanssa pidettävään seminaariin.

Suhteessa parempaan tulokseen ovat siivittäneet viime syksynä nostetut leiriläis- ja jäsenmaksut, saadut lahjoitukset sekä jäsenlehden kilpailuttamisen myötä pienentyneet painokulut. Kunkin näistä arvo on useita tuhansia euroja. Korotuksensa ansiosta leirimaksutkin ovat tuottaneet Protulle tuhansia euroja enemmän kuin viime vuonna leiriläismäärän laskusta huolimatta.



Muokattu viimeksi: 2.7.2010
Pysyvä linkki