AJANKOHTAISTA     KOTKANPESÄ     PROTU     YHTEISÖ     ARKISTO     YHTEYSTIEDOT     PÄIVITYKSET

ARKISTO


 

Kotkanpesän arkisto

Vuoden 2001 kevätkokouksen tulokset

Alla olevan muistion on koonnut Kotkanpesän toimituskunta kevätkokouksen 10.3.2001 pohjalta. Kyseessä ei ole yleiskokouksen virallinen pöytäkirja.

Kevätkokous 10.3.2001

Kevätkokouksessa käsiteltiin vuoden 2000 toimintakertomus, hyväksyttiin vuoden 2000 tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille. Hannu Raitanen jätti kaikista päätöksistä, mukaanlukien kokouksen laillisuudesta, "eriävän mielipiteensä".

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Nikulainen ja sihteeriksi Pekka Vaara.

Kokoukselle oli alkuperäisessä ohjelmassa varattu aikaa yksi tunti. Kokous kesti 1 h 47 min.

Seuraavat otteet ja kysymykset ovat luonnollisesti vain osa käydystä keskustelusta. Kaikkia kommentteja ja kysymyksiä on mahdotonta ja tarkoituksetonta kirjata ylös.


Yhdistyksen yleiskokouksen kulku
  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa;
  3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
  4. esitetään tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto;
  5. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille;
  6. kokouksen päätös.

Kokouksen päätösvaltaisuus

Kimmo Sundström kehui uutta kokouskutsua paremmaksi ja selkeämmäksi kuin edellisiä, mutta kertoi silti kaivanneensa, että kokouskutsun yläreunaan olisi kirjattu, minkä yhdistyksen kokouksesta on kyse. (Kokouskutsu oli julkaistu Protun omassa jäsentiedotteessa.)

Hannu Raitanen ihmettelee, miksi kokouksen asialistalla eivät ole mukana hänen hallitukselle jättämänsä esitykset. Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Mäkelä vastasi, että yhdistyksen sääntöjen mukaan kevätkokouksessa käsiteltävät asiat on toimitettava hallitukselle viimeistään 10.1. ja Hannu Raitasen sähköpostitse lähettämät esitykset olivat perillä vasta helmikuussa, joten niiden käsittely siirtyy ensi syyskokoukseen.

Hannu Raitanen vastasi, että esitykset oli lähetetty tammikuun puolella, ja ihmetteli säännöissä mainittua aikarajaa. Hän ei ollut omien sanojensa mukaan niistä tietoinen. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Eino Huotari vastasi, että yhdistyksen sääntöjä oli muutettu viime keväällä kokouksessa 28.5.2000 ja että Hannu oli itse ollut paikalla kokouksessa.

Hannu Raitanen ilmoitti epäilevänsä kyseisen 28.5. pidetyn kokouksen ja sen päätösten laillisuutta, sillä kaikki jäsenet eivät olleet saaneet kokouskutsua. Hannu itse ei kyennyt suoralta kädeltä nimeämään esimerkkiä, mutta Kimmo Sundström vastasi, että yhdistyksen yhteisöjäsen Vapaa-ajattelijain liitto ry ei ollut saanut kutsua. Toiminnanjohtaja vastasi, että Vapaa-ajattelijat oli saanut kutsun ja ettei Hannu voi lain mukaan nostaa oikeusjuttua toisen henkilön puolesta. Ja vaikka näin olisikin, Hannun olisi pitänyt tehdä se neljän kuukauden kuluessa kokouksesta, mitä hän ei ollut tehnyt. Hannun mukaan neljän kuukauden aikaraja ei päde tällaisiin tilanteisiin. Hannu kutsui tilannetta, jossa jotkut jäsenistä eivät olleet saaneet kutsua, "jäsenten yhdenvertaisuuden törkeäksi loukkaamiseksi". Matti Mäkelä vastasi, että koska uudet säännöt on jo liitetty yhdistysrekisteriin, keskustelu siitä, miten ne ovat sinne päätyneet, "käydään ihan eri foorumissa kuin tässä kokouksessa".

Hannu Raitanen moitti myös kokouskutsun merkintöjä. Hänestä aikarajojen osalta kokouskutsuun olisi ollut syytä kirjata yhdistyksen sääntöjen kohdat, joihin niillä viitataan, ja lisäksi hän ihmetteli tilinpäätöksen hyväksymisen ilmestymistä asialistalle, sillä sitä ei hänen mielestään mainittu kokouskutsussa. Kokouksen puheenjohtaja Heikki Nikulainen kuitenkin vastasi, että kutsussa asialistalla luki "sääntömääräiset asiat" ja että tilinpäätöksen käsittely kuuluu yhdistyksen sääntöjen mukaan kevätkokouksen asialistalle. Hannu Raitanen pyysi lukemaan kyseisen kohdan säännöistä, ja toiminnanjohtaja Eino Huotari luki otteen (5 §).

Hannu Raitanen: "Mikä sääntöversio nämä ovat?"
Puheenjohtaja Heikki Nikulainen: "Nämä ovat Prometheus-leirin tuki ry:n säännöt."

Tulos: Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ilman kannatettuja vastaehdotuksia.
Hannu Raitanen jätti eriävän mielipiteensä.


Toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittely
Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

Toimintakertomukseen tehtiin useita lisäyksiä ja kolme vähäistä korjausta kokouksen aikana. Seuraavasta tekstistä ei pidä vetää johtopäätöstä, että tapahtuneet korjaukset ja lisäykset olisivat kuitenkaan olleet pääasiassa Hannu Raitasen ja Kimmo Sundströmin vaatimuksia.


Kimmo Sundström pyysi lisätietoa koskien RAY:n tukea. Hallitus vastasi, että RAY ei tänäkään vuonna myöntänyt tukea. RAY ei perustele päätöksiään tukien myöntämisessä, mutta epävirallisesti yhdistykselle on kerrottu, että RAY on vähentänyt leirien tukemista ja keskittyy enemmän projektiluontoisiin hankkeisiin. Uusia tuen saavia leirejä RAY ei ole ottanut. Ulkopuolelta on myös kerrottu, että OPM:n ja RAY:n periaatteisiin kuuluisi, ettei yksi järjestö voisi saada tukea kuin toiselta näistä tahoista.

Aiemmin RAY:n edustaja on - epävirallisesti - sanonut, ettei antaisi meille rahaa, "vaikka sitä olisi kymmenen kertaa enemmän", sillä me kirkosta eronneethan säästämme niin paljon kirkollisveroissa, että voisimme hyvin nostaa leirimaksuja.

Hannu Raitanen kysyi, kuka yhdistyksessä vastaa sidosryhmäsuhteista. Hallitus vastasi, ettei yhdistyksessä ole erikseen jaettu tälle alueelle omaa vastuuhenkilöä. Sidosryhmäsuhteitten hoitaminen kuuluu hallitukselle.

Kimmo Sundström kysyi Protun yhteisöjäsenistä ja halusi tietää, onko Protu minkään kansainvälisen järjestön, esim. IHEU:n jäsen. Hallitus vastasi luettelemalla yhdistyksen yhteisöjäsenet ja kertoi, että vaikka Protulla onkin paljon kansainvälisiä kontakteja, Protu on ainoastaan kotimaisen Allianssi ry:n jäsenjärjestö.

Hannu Raitanen puhutteli toiminnanjohtaja Eino Huotaria toistuvasti "toiminnanohjaajaksi" toisten korjauksista huolimatta, mikä sai lopulta toiminnanjohtajan ärähtämään äänekkäästi: "Yhdistyksellä ei ole mitään toiminnanohjaajaa. Yhdistyksellä on toiminnanjohtaja!"

Hannu Raitanen tiedusteli, osallistuiko yhdistys viime vuonna millekään messuille. Hallitus vastasi, että Prometheus-leirin tuki ry osallistui viime syksynä Uskonto- ja elämänkatsomus -messuille yhdessä FETO:n ja Pro-seremonioiden kanssa. Tarkkoja lukuja juuri messun kuluista on vaikea irrottaa, mutta Masin mukaan messun kulut olivat 8 000 - 10 000 mk. Hannu Raitanen kaipasi tietoa konkreettisista tuloksista, ja toiminnanjohtajan mukaan tilaisuus tuotti useita kymmeniä uusia jäseniä ja toista sataa leiriesitteen tilausta. Keskimäärin joka 12. leiriesite tuottaa leiriläisen. Hannu kuitenkin vastasi epäilevänsä messujen oikeasti tuottaneen noin paljon konkreettista hyötyä ja piti kuluja kohtuuttoman suurina oikeisiin tuloksiin nähden. "Pitääkö toimintakertomus paikkansa todellisuuden kanssa?" Hannu kummasteli.

Hannu kritisoi myös viime syksynä laadittujen leirin mainosjulisteitten "askel"-teemaa, sillä kirkolla on oma julkaisunsa nimeltä Askel. Tähän toiminnanjohtaja vastasi, että ovathan Vapaa-ajattelijain liitossa aikoinaan eräät valittaneet myös ET:n kirjan kannen kyyhkyistä, koska ne heidän mielestään esittivät Nooan kyyhkyjä.

Hannu valitti myös tavasta, jolla tuloslaskelma oli läsnäolijoille esitetty. 8-sivuinen tuloslaskelma oli lyhennetty kaksisivuiseksi eikä sitä ollut jaoteltu edes tileittäin. Masi vastasi, että kyllä tämä on aivan hyväksyttävä, virallinen tuloslaskelma, joskin minimikokoa. Koko kahdeksansivuisen tuloslaskelman jakamista kaikille läsnäolijoille pidettiin tarpeettomana, varsinkin siitä aiheutuvien kulunkien vuoksi. "Jäsenille jaettu tuloslaskelma on jäsenten aliarvioimista", Hannu julisti.

Hannu otti esille myös yhdistyksen hallinnon kulut. Hän myös halusi tietää, miten tuloslaskelmaan on kirjattu takaisin maksettavat, aiheettomasti perityt jäsenmaksut. Toiminnanjohtaja vastasi, että yhdistys ei ole perinyt aiheettomia jäsenmaksuja eikä kukaan ole valittanut sellaisesta.

Erityisen vahvasti Hannu nosti esille meneillään olevan oikeudenkäynnin vaikutuksen. Hannu Raitanen oli haastanut yhdistyksen oikeuteen viime vuonna väittäen, että 20.4.2000 pidetty yleiskokous olisi ollut laittomasti kokoonkutsuttu. 23.2.2001 Helsingin käräjäoikeus oli hylännyt Hannun kanteen, mutta Hannu on ilmoittanut tyytymättömyytensä oikeuden päätökseen ja vaatinut asian uusintakäsittelyä hovioikeudessa. Tämän pohjalta Hannu ehdotti, ettei vastuuvapaudesta päätettäisi vielä mitään, ennen kuin meneillään oleva oikeustapaus olisi ratkennut. Hovioikeushan saattaisi tuomita hallituksen syyllistyneen laittomuuksiin ja samalla määrätä yhdistyksen korvaamaan Hannulle tämän oikeudenkäyntikulut.

Kokouksessa esitettiin kahta eri tulkintaa siitä, mitä seuraa, jos sekä vastuuvapaus myönnetään että Hannu voittaa oikeudenkäynnin. Erään esitetyn tulkinnan mukaan tuolloin Hannun oikeudenkäyntikulut maksettaisiin yhdistyksen rahoista eikä laittomuuksiin syyllistyneiltä hallituksen jäseniltä. Kokouksessa esitettiin myös vastakkainen näkemys, jonka mukaan vastuuvapauden myöntäminen ei vaikuttaisi mahdollisten korvausten maksamiseen mitenkään.

Kimmo Sundström ilmoitti kannattavansa vastuuvapauden myöntämistä, mutta moitti silti hallitusta viime kevään tapahtumista. Hän on esimerkiksi sinnikkäästi sillä kannalla, ettei viime keväällä yleiskokoukseen päätynyt (ja sittemmin hyväksytty) sääntömuutosesitys vastannut sitä esitystä, jonka hän itse aikoinaan aiheesta jätti. Hallitus oli hänestä muuttanut esitystä liikaa. Hänestä Protu on myös kokouskutsuissa "mennyt siitä, missä aita on matalin". Kimmon mielestä hallitus olisi vain pienellä vaivalla voinut alun alkujaankin hoitaa niin viime kevään kokouskutsun kuin nyt käsittelyssä olevan tuloslaskelmankin sellaiseen muotoon, että Hannu olisi ollut niihin tyytyväinen.

Hannun päätösehdotus ei saanut kannatusta.

Tulos: Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin tilivelvollisille.
Hannu Raitanen jätti kummastakin päätöksestä eriävän mielipiteensä.


Lopuksi Kimmo Sundström ihmetteli jäsenkunnan vähäistä aktiivisuutta. "Onko jäsenistö apaattinen vai minkä johdosta ei ole jäsenehdotuksia?" Tähän yhdistyksen pitkäaikainen jäsen Teuvo Suominen vastasi napakasti: "Mulla on perustuslaillinen oikeus olla apaattinen!"

Kimmo Sundtrömin kysymys herätti lähinnä naurua yleisön joukossa. Hallituksen jäsen Outi Mäkelä tulkitsi tilanteen sellaiseksi, että jäsenistöstä suurin osa lienee kiinnostuneempia leirien onnistumisesta kuin siitä, kuinka paljon rahaa yhdistys vuosittain toiminnassaan käyttää.



Muokattu viimeksi: 18.7.2003