Prometheus-myytti

Prometheus-myytti sellaisena, kuin se löytyy Prometheus-leirin tuki ry:n kotisivuilta (www.protu.fi):

Varhaisten kreikkalaisten mukaan ihmisten luojat olivat Zeus ja Prometheus. Prometheus oli titaani: yksi niistä vanhoista jumalista, jotka olivat auttaneet Zeusta tämän taistellessa Kronosta vastaan. Prometheus muovaili ensimmäiset ihmiset savesta ja asetti nämä kävelemään pystyasennossa. Zeus antoi niille elämän henkäyksen. Zeulle oli mieleen, että ihmiset pysyisivät alkeellisina olentoina, jotka puisilla jousillaan ja luuveitsillään saalistivat riistaa ravinnokseen. Zeus näet pelkäsi, että joku heistä saattaisi kehittyä kilpailemaan hänen kanssaan vallasta. Huomaavaisempi Prometheus oli oppinut rakastamaan ihmistä. "Heille on opetettava tulenteon salaisuus", hän sanoi Zeulle, "muuten he ovat avuttomia kuin lapset. Meidän vietävä loppuun se, minkä olemme aloittaanet."

Prometheus käsitti, ettei koskaan saisi Zeusta omalle kannalleen. Niinpä hän meni salaa Olympokselle, missä tulet paloivat yötä päivää, ja sytytti soihdun. Sillä hän kuumensi hehkuvaksi hiilenpalasen, jonka hän kätki lähistöllä kasvavan fenkolin onttoon varten. Puhallettuaan soihdun sammuksiin hän hiipi huomaamattomasti tiehensä fenkolinvarsi vaippansa alle piilotettuna.

Tästä hiilellä sytytetystä ensimmäisestä maanpäällisesta tulesta ihmiset virittivät paljon muita tulia, ja Prometheus opetti heille, miten he voivat parhaiten käyttää tulta hyödykseen. Hän auttoi ihmisiä muutenkin. Uhrattaessa oli parhaat lihapalat aina varattu jumalille. Prometheus teki kuitenkin tempun, jolla varmisti, että ihminen sai aina sille kuuluvan osan. Hän jakoi härän lihat kahteen yhtä isoon erään. Toisessa oli vain luut ja rasva vuodankappaleeseen kiedottuna. Ihmisen osuus, parempi liha, oli toisessä erässä. Tultuaan näin petetyksi Zeus keräsi vaieten raivoaan.

Prometheuksen avulla ihminen kehittyi nopeasti. Hän oppi muotoilemaan ruukkuja ja maljakoita, tekemään kauniita koristeita ja rakentamaan lujista savenkappaleista taloja, joiden katot olivat tiilistä eivätkä enää kaisloista. Mutta kun Zeus eräänä yönä näki tulien palavan maan päällä, hän tiesi joutuneensa petkutetuksi. Hän haetutti Prometheuksen luokseen. "Enkö kieltänyt sinua opettamasta ihmisille tulen salaisuutta?" Zeus kysyi, "Etkö käsitä, että sinun avullasi ihminen jonain päivänä uhmaa jumaliakin?" "Jos ihmistä rakastetaan ja häntä opetetaan kuten tulee, hän ei uhmaa jumalia koskaan", Prometheus vastasi.

Mutta Zeus oli vihainen ja käski vangita Prometheuksen ja viedä tämän idässä sijaitseville Kaukasusvuorille, missä jättiläinen kahlittiin kallioon. Raivokas kotka söi päivittäin hänen maksaansa; joka aamu maksa kasvoi uudelleen ja kidutus saattoi toistua. Vasta useiden vuosien kuluttua mahtava Herakles päästi Prometheuksen vapaaksi ampuen nuolellaan jättiläistä kiduttaneen kotkan. Zeus päätti vielä kostaa jumaltoverilleen Prometheukselle pakottamalla tämän kantamaan ikuisesti mukanaan Kaukasusvuorelta lohkaistua kivenjärkelettä.

Myös ihmisille Zeus päätti lähettää suuren onnettomuuden pakottaaksen heidät palvelemaan jumalia. Hefaistos takoi hänen käskystän maasta ja vedestä naisen kuvan, jumalattaret Athene ja Afrodite antoivat kuvalle lumoavan sulouden, monitaitoisuuden ja älyn ja viekas Hermes opetti sille mielistelyn ja imartelun. Nimeksi sille annettiin Pandora. Hermes vei Pandoran Prometheuksen veljelle Epimetheukselle. Prometheus oli varoittanut veljeään ottamasta Zeulta lahjaa, muttä tämä ei välittänyt varoituksesta vaan otti lumoavan naisen taloonsa. Jumalten myötäjäisenä Pandora toi suuren lippaan. Kun lipas jumalten kielloista huolimatta avattiin, siitä lensivät ulos kaikki ne taudit, vaivat ja onnettomuudet, jotka tuosta hetkestä lähtien ovat kiusanneet Prometheuksen taidokkaasti muovaamia ihmisiä.

Zeus ei kuitenkaan ollut saanut täydellistä voittoa. Pelokkaana Pandora lähestyi lipasta ja kurkisti sen sisälle. Aivan pohjalla oli vielä jotain, joka jäi sinne, kun Pandora paiskasi kannen kiinni. Toivo oli jäänyt lippaaseen ja siitä syystä toivo ei milloinkaan, vastoinkäymisistä huolimatta, hylkää ihmistä.

Siksi rohkeasta Prometheuksesta, joka ei milloinkaan taipunut jumalten tahtoon, vaan pysyi ihmisten puolella, on tullut inhimillisen kulttuurin suojelija, ja Prometheuksen kärsimysten muistoksi vielä tänäkin päivänä ihmiset kantavat sormuksissaan pieniä kiviä.

Edellinen versio on kaikkien protujen tiedossa, mutta se ei suinkaan ole välttämättä se ainoa oikea, ja varmastikin sen kirjoittamisessa on otettu suuriakin vapauksia kuten esimerkiksi Prometheuksen ja Zeun välisessä dialogissa. Erityisen selväksi haluan tehdä, että edellä mainittu Prometheus-myytti on todellisuudessa vain yksi näkemys monista tuota aihetta koskevista tarinoista. Esimerkiksi Thomas Bulfinch (1796-1867) on kertonut tapahtumat aivan toisin.

Prometheus-myytti sellaisena, kuin se löytyy Thomas Bulfinchin kirjasta "The Age of Fable":

(Sanastosta sen verran, että Bulfinch on käyttänyt kirjoituksissaan Kreikan jumalten roomalaisia nimiä. Tekstin Jupiter = Zeus, Minerva = Athene, Venus = Afrodite ja Merkurius = Hermes. Apollo, Prometheus ja Epimetheus ovat molemmissa kielissä samat. Prometheus muuten tarkoittaa ennalta ajattelevaa ja Epimetheus jälkeenpäin ajattelevaa. Ja tekstin käännös englannista on toimituskunnan omaa.)

...Tuolloin joku jumalista - ei tiedetä kuka - teki hienon työn ja järjesti ja asetti Maan osaset paikoilleen. Hän sijoitti joet ja lahdet, nosti vuoret, kaivoi laaksot, jakoi metsät, vedet, hedelmälliset pellot ja kiviset tasangot. Ilman selkiinnyttyä alkoivat tähdet ilmestyä taivaalle, kalat valtasivat meret, linnut ilman ja nelijalkaiset pedot maan.

Mutta haluttiin myös nöyrempi eläin, ja ihminen luotiin. Ei ole tiedossa, valmistiko tekijä hänet jumalallisista aineksista vaiko taivaasta aikaisemmin irroitetusta Maasta, jossa piili vielä jonkin verran jumalallista siementä. Prometheus otti tätä maata ja veden kanssa muotoili ihmisen jumalten kuvaksi. Hän antoi sille pystyssä seisovan asennon, jolloin kaikkien muiden eläinten painaessa katseensa alaspäin kohti Maata tämä nosti katseensa taivaisiin ja tuijotti tähtiä.

Prometheus oli eräs titaaneista, jättiläismäisestä rodusta, joka asutti Maata ennen ihmistä. Prometheukselle ja hänen veljelleen Epimetheukselle oli uskottu tehtäväksi ihmisen luominen sekä ihmiselle ja kaikille muillekin eläimille säilymisen kannalta välttämättömien ominaisuuksien antaminen. Epimetheus otti tämän hoidettavakseen, ja Prometheuksen tehtäväksi tuli vahtia veljensä työn tuloksia. Sovitusti Epimetheus varusti eri eläimet erilaisilla rohkeuden, vahvuuden, nopeuden ja viisauden lahjoilla. Siivet yhdelle, kynnet toiselle, kilpinen kuori kolmannelle jne. Mutta kun vastaan tuli ihminen, josta oli tarkoitus tehdä kaikkia muita eläimiä korkea-arvoisempi, Epimetheus huomasi olleensa niin avokätinen varastojensa suhteen, ettei hänelle ollut jäänyt mitään ihmiselle annettavaksi. Huolissaan hän turvautui veljeensä Prometheukseen, joka Minervan avustamana lähti taivaisiin, sytytti soihdun auringossa ja vei tulen alas ihmiselle. Tämän lahjan avulla ihmisestä tuli mahtavampi kuin muista eläinlajeista. Tulen avulla hän saattoi tehdä aseita, joilla alistaa muut eläimet; tehdä työkaluja, joilla viljellä maata; lämmittää asuntoaan, jolloin hänestä tuli täysin riippumaton ilmastosta; ja lopuksi tutustua taiteeseen ja kolikkorahaan - vaihdantaan ja kaupankäyntiin.

Naista ei ollut vielä tehty. Tarinan mukaan Jupiter loi hänet ja lähetti tämän Prometheukselle ja Epimetheukselle rankaistakseen heitä tulen varastamisesta ja rankaistakseen ihmisiä tuon lahjan ottamisesta vastaan. Ensimmäinen nainen nimettiin Pandoraksi (suom. "kaikkilahjainen"). Hänet tehtiin taivaissa, ja jokainen jumala antoi hänelle jotakin tehdäkseen hänestä täydellisen. Venus antoi hänelle kauneuden, Merkurius taivuttelutaidon, Apollo musiikin jne. Näin varustettuna hänet lähetettiin Maahan ja esiteltiin Epimetheukselle, joka otti tämän iloisena vastaan, vaikka hänen veljensä olikin muistuttanut häntä varomaan Jupiteria ja tämän tarjoamia lahjoja. Epimetheuksella oli kotonaan lipas, jossa hän säilytti niitä kaikkia huonoja ominaisuuksia, joille hänellä ei ollut jäänyt käyttöä tehdessään ihmisestä ylivertaista olentoa. Pandoralle oli kuitenkin luotaessa annettu myös suuri kiinnostus saada tietää, mitä tuo rasia sisälsi, ja eräänä päivänä hän siirsi sen kannen auki ja katsoi sen sisään. Ja sen myötä sieltä pakenivat kaikki lukuisat vitsaukset ja kurjuudet ihmisen riesaksi - sellaiset kuten kihti, reumatismi ja koliikki hänen ruumiilleen sekä kateus, halveksunta ja kostonhimo hänen mielelleen - ja levisivät nopeasti kauas ja laajalle. Pandora kiirehti sulkemaan kannen, mutta koko lippaan sisältö oli karannut yhtä asiaa lukuun ottamatta, joka oli jäänyt rasian pohjalle, ja se oli toivo. Joten vielä tänäkin päivänä, mitkä tahansa kurjuudet meitä vaivaavatkin, toivo ei milloinkaan kokonaan jätä meitä. Ja niin kauan, kuin meillä se on, mikään määrä kurjuuksia ei onnistu meitä kokonaan nujertamaan.

Toinen versio tapahtumista on, että Jupiter lähetti Pandoran hyvässä tarkoituksessa siunaamaan ihmistä. Hänet oli varustettu lippaalla, joka sisälsi hänen kihlajaislahjansa, johon jokainen jumala oli laittanut oman siunauksensa. Pandora avasi lippaan varomattomasti, ja kaikki siunaukset karkasivat, ja vain toivo jäi. Tämä tarina tuntuu järkevämmältä kuin edellinen, sillä kuinka toivoa - niin korvaamatonta aarretta kuin se onkaan - oltaisiin voitu pitää astiassa täynnä pahoja asioita, kuten edellä kerrottiin?

...

Prometheus on ollut runoilijoiden lempiaihe. Hänet esitetään ihmiskunnan ystävänä, joka puolusti ihmisiä Jupiterin ollessa kiivaasti heitä vastaan ja joka opetti heille sivistystä ja taiteita. Mutta niin tehdessään hän teki syntiä Jupiterin tahtoa vastaan ja sai osakseen jumalten ja ihmisten hallitsijan vihan. Jupiter kahletutti hänet Kaukasusvuoren kallioon, jossa haaskalintu söi hänen maksaansa, joka kasvoi takaisin yhtä nopeasti kuin lintu sitä ahmi. Prometheus olisi voinut lopettaa tämän kidutuksen koska tahansa suostumalla alistumaan sortajansa alle. Hän nimittäin tiesi salaisuuden, joka koski Jupiterin vallan säilymistä, ja jos hän olisi paljastanut sen, hän olisi heti päässyt Jupiterin suosioon. Mutta sitä hän ei alentunut tekemään. Ja näin hänestä tuli ansaitsemattoman kärsimyksen ja sorron vastukseksen ja mielenlujuuden symboli.

Lisäksi netistä löytyy myös muunlainen versio Prometheus-myytistä. Tämä versio tuntuu lähinnä kahden edellisen yhdistelmältä, mutta on siinä myös paljon täysin uusiakin aineksia ja tietoja. Sivun tekijä kertoo käyttäneensä kirjoitukseen useita eri lähdeteoksia, joiden luettelon löydät täältä. Huomaa, että eräs noista lähteistä on juuri edellisen version Thomas Bulfinchin "The Age of Fable".

Prometheus-myytti sellaisena, kuin sen on koonnut John M. Hunt:

Prometheus ja Epimetheus oli säästetty vankeudelta Tartaruksessa, koska he eivät olleet taistelleet titaanitovereittensa kanssa suuressa sodassa olymposlaisia vastaan. Heille annettiin tehtäväksi luoda ihminen. Prometheus muotoili ihmisen mudasta, ja Athene antoi savihahmolle elämän henkäyksen.

Prometheus oli antanut Epimetheukselle tehtäväksi jakaa Maan eläimille niiden lukuisat ominaisuudet, kuten nopeuden, viekkauden, vahvuuden, turkin ja siivet. Valitettavasti päästyään lopulta ihmiseen Epimetheus oli jo ehtinyt jakaa kaikki hyvät ominaisuudet pois, eikä jäljellä ollut enää yhtään annettavaksi ihmiselle. Prometheus kuitenkin keksi pistää ihmisen seisomaan pystyasennossa kuten jumalat ja antaa ihmisille tulen käyttöönsä.

Prometheus rakasti ihmisiä enemmän kuin olymposlaiset, jotka olivat karkottaneet suurimman osan hänen perheestään Tartarukseen. Joten kun Zeus sääti, että ihmisten oli näytettävä, mitkä osat eläimestä he uhrasivat jumalille, Prometheus päätti huijata Zeusta. Hän teki kaksi kasaa, toisessa olivat luut kiedottuna mehukkaaseen rasvaan, ja toisessa hyvä liha piilotettuna huonompien osien alle. Sitten hän pyysi Zeusta valitsemaan, kumpi kasoista miellytti häntä enemmän. Zeus valitsi luut. Annettuaan jo sanansa Zeun oli hyväksyttävä nuo osat vastaisuudessakin uhrilahjakseen. Vihaisena joutumisestaan huijatuksi Zeus otti tulen pois ihmisiltä, mutta Prometheus sytyttikin soihdun uudelleen auringossa ja vei tulen ihmisille takaisin. Zeus raivostui huomatessaan ihmisten omistavan jälleen tulen ja päätti rankaista sekä Prometheusta että ihmisiä hirvittävällä tavalla.

Rankaistakseen ihmistä Zeus antoi Hefaistoksen luoda häikäisevän kauniin kuolevaisen olennon. Muut jumalat antoivat olennolle useita rikkauden lahjoja, mutta Hermeen Zeus käski antaa olennolle petollinen sydän ja valehteleva kieli. Olento oli Pandora, ensimmäinen nainen. Viimeinen Pandoralle annettu lahja oli lipas, jota Pandoran oli kielletty avata. Zeus lähetti Pandoran Epimetheukselle, joka eli ihmisten joukossa.

Prometheus oli varoittanut Epimetheusta ottamasta vastaan Zeun lahjoja, mutta Pandoran kauneus oli niin suuri, että hänen oli pakko antaa tämän jäädä luokseen. Lopulta Pandoran uteliaisuus tietää, mitä lipas sisälsi, tuli liian suureksi. Hän avasi lippaan, josta lensivät ulos kaikki pahuuden, murheen, vitsausten ja onnettomuuksien muodot. Mutta lippaan pohjalle oli kaikesta huolimatta jäänyt yksi hyvä asia - toivo.

Zeus oli vihainen Prometheukselle kolmesta syystä: tämän huijauksesta uhrilahjoissa, tulen varastamisesta taivaasta sekä kieltäytymisestä kertoa Zeulle, kuka hänen lapsistaan myöhemmin syöksisi hänet vallasta. Zeus antoi kahden palvelijansa, Voiman ja Väkivallan hakea Prometheus, viedä tämä Kaukasusvuorille ja kahlita tämä kallioon murtumattomilla kahleilla. Täällä Prometheusta kidutti päivin ja öin jättiläismäinen kotka, joka repi hänen maksaansa. Zeus antoi Prometheukselle kaksi keinoa päättää kidutuksensa: Tämä joko kertoisi Zeulle, kuka on se nainen, jonka lapsi olisi syrjäyttävä hänet, tai sitten kahden toisen ehdon olisi täytyttävä: Ensinnäkin kuolemattoman olisi tarjouduttava kuolemaan Prometheuksen puolesta, ja toiseksi kuolevaisen olisi surmattava kotka ja vapautettava hänet. Lopulta Khiron-niminen kentauri suostui kuolemaan pelastaakseen Prometheuksen ja Herakles tappoi kotkan ja vapautti hänet.

Prometheus-myyttiä käsittelevistä kirjallisista teoksista The Age of Fablen ohella merkittävin lienee kreikkalaisen kirjailija Aiskhyloksen (525-456 eKr.) hieno draama "Kahlehdittu Prometheus", joka kertoo Prometheuksen kärsimyksistä hänen ollessaan vangittuna Kaukasusvuorella. Teoksen alkuperäiskieliseen versioon sekä englanninkieliseen käännökseen voit tutustua Perseuksen digitaalisessa kirjastossa. Muita ehdottomasti mainitsemisen arvoisia Prometheusta käsitteleviä teoksia ovat Percy Shelleyn (1792-1822) monologi "Prometheus Unbound" (osa) ja Lord Byronin runo (1788-1824) "Prometheus".

Suurimmat erot edellä näkyneissä tarinoissa ovat kohdissa, jotka koskevat Pandoran lipasta. Itse en tahtonut ymmärtää, miksi Protun Prometheus-myyttiin on otettu mukaan tuo Pandora-osio, sillä eihän sillä ole oikeastaan mitään tekemistä niiden syiden kanssa, miksi leirit kantavat Prometheuksen nimeä. Kysehän on siitä, mitä Prometheus teki, ei siitä, miten Jumalat rankaisivat ihmisiä. Itse asiassa, mitä enemmän näitä versioita lukee, sitä enemmän näkyy ajan naisia halventava asenne: Nainen on pelkkä viettelijätär, esine, vailla itsekuria ja tarkoituksenaankin olla olemassa vain miesten vuoksi.

Vaikka sitä ei tarinoissa suoraan sanottukaan, olettaisin, että Pandoran päästäminen sisään Epimetheuksen kotiin oli välttämätöntä, jotta ihmiskunta voisi saada lippaan vitsaukset osakseen. Jos näin ei olisi ollut, miksei lipasta olisi avannut kuka tahansa - rumakin - olento ties missä päin maailmaa, ja miksi Pandoraa olisi kielletty avaamasta lipasta, kun se oli kuitenkin tarkoitus? Tämä tulkinta myös samalla korostaa Pandoran itsensä merkitystä lippaan ohella; lahja oli todellisuussa Pandora, eikä hänen mukanaan tuoma lipas. Vaikka teknisesti Pandora avasikin lippaan itse, periaatteessa sen tuleminen avatuksi kuitenkin varmistui heti sillä hetkellä, kun Epimetheus päästi Pandoran kotiinsa tämän pelkän pinnallisen kauneuden ja viettelyksen johdosta. Lipas olisi varmastikin avattu ennemmin tai myöhemmin. Tämä kohtaus - ja koko Prometheus-myytti - voidaan tulkita ensimmäisenä kertana, kun ihminen todella tajuaa, ettei sen tule luottaa sokeasti vallitseviin auktoriteetteihin. Siten se myös korostaa ihmisen arvoa itsenäisenä yksilönä.

Mutta miksi Pandoran lipas on aina mukana Prometheus-myytissä? Eikö Prometheus-myytin keskeisin sisältö olekin Prometheus itse, joka puolustaakseen heikkoja vastusti sortajia sekä auttoi ihmisiä, sivisti heitä ja opetti heidät itsenäisiksi olennoiksi eikä antanut periksi arvoissaan, vaikka tiesi joutuvansa kärsimään tekojensa johdosta suunnattomasti? Prometheus kahlittiin Kaukasusvuorten kallioon, missä hän tuskiensakin keskellä oli edelleen sitä mieltä, että näin oli parempi ja että hän oli toiminut oikein. Ehkä Pandoran lipas muuten irrallisena juonenpätkänä kertoo saman tarinan ihmiskunnan kohdalla. Ihmiskunta joutui myös kärsimään Prometheuksen teoista, mutta katsoi silti loppujen lopuksi jääneensä voiton puolelle, eikä suostunut luopumaan olemassaolostaan vaan säilytti toivonsa.

Ja siltä kannalta se tukeekin Prometheus-leirien periaatteita. Vaikka tieto ehkä lisääkin tuskaa, jäämme uuden tiedon myötä kuitenkin aina voiton puolelle. Meidän on uskallettava ilmaista mielipiteemme ja toiveemme, toimia, kuten oikeaksi katsomme, ja kehittää omaa itseämme ja maailmaamme.

Muokattu viimeksi: 20.8.2003